Elämä

Heinäkuun parhaat

Kuukauden parhaat sarja on ollut hetken tauolla. Nyt kesälomalla ollessani kerkeää kirjoitella postauksia ihan eri tahtiin kuin arjessa, joten päätin taas pitkästä aikaa listata muutamia hyväksi todettuja juttuja kuluneen kuukauden varrelta. Tässä siis minun heinäkuun parhaat.

Kuukauden paras juttu on tietenkin kesäloma! Tänä vuonna olen jakanut lomani kahteen osaan. Ensiksi olin kaksi viikkoa reppureissaamassa Itä-Euroopassa ja loman toisella puoliskolla nautin mökkeilystä ja kavereiden näkemisestä. Lomassa parasta on se, että on aikaa tehdä paljon sellaisia pieniä kivoja asioita, joita arjen melskeessä ei mukamas kerkeä tehdä. Tällaisia ovat muun muassa Hakaniemen kauppatorilla aamupuuron syönti, aamulenkki metsän siimeksessä ja arkipäivänä Helsingin pikkumyymälöissä kiertely ja shoppailu.

Kuukauden paras uusi kahvila on Helsingin Punavuoreen avattu kahvila Levain. Kävin testaamassa uuden tulokkaan eräänä arkiaamuna lomallani, jolloin kahvila ei ollut ihan tupaten täynnä ihmisiä ihmettelemässä uutuutta. Tykästyin paikkaan todella. Kahvila-leipomo on sisustettu todella kauniisti, sillä sisustuksen pääväreinä on käytetty erilaisia turkoosinvihreitä ja kullan sävjä. Myös tuotevalikoima oli todella kattava ja maukas. Käykää ehdottomasti piipahtamassa täällä!

Kuukauden girl crush on aina yhtä tyylikäs Louise Roe, joka kirjoittaa suosittua blogia Front Roe. Törmäsin Louiseen ensimmäisen kerran Youtubessa hänen videoitaan katsoessani ja ihastuin naisen tyyliin saman tien. Hänellä on niin upeita asukokonaisuuksia, simppeleitä, mutta pirun tyylikkäitä ja voisin nappasta niistä jokaisen omaan vaatekaappiini. Louisen tapaisten tyylitaitureiden seuraaminen auttaa omien asukriisien taklaamisessa, sillä omaa silmää miellyttävät asukokonaisuudet voi aina surutta kopioida myös osaksi omaa garderoobia.

Kuukauden paras matkakohde on Bosnia-Hertsegovinan Mostar! Tämä monisävyinen jylhien vuorien ympäröimä pieni kaupunki on mielenkiintoinen reissukohde. Bosnian sodan jättämät jäljet näkyvät Mostarin katukuvassa todella selkeästi vielä tänä päivänäkin, mutta sen vastapainoksi kaupungin keskustan ympäröimä vanha kaupunki vie vierailijan keveään, hieman itämaiseen tunnelmaan ihastelemaan vanhan kaupungin monessa tasossa mutkittelivia pieniä mukulakivikatuja. Täällä kannattaa nauttia bosnialaista kahvia jossakin joenvarren pienessä kahvilassa ja ihastella vaikuttavan näköistä Stari Mostar-siltaa.

Vaikka kesällä en meikkiä kauheasti halua käyttääkään, niin kuukauden parhaiksi meikkituotteiksi ovat silti nousseet Marc Jacobsin aurinkopuuteri sävyssä Tan-Tastic! sekä Beccan nestemäinen hehkuvoide (Shimmering Skin Perfector) sävyssä Pearl.

Nämä tuotteet löysin meikkipussiini Tukholman Sephorasta ja ovat vakiintuneet sinne pysyvästi. Marc Jacobsin aurinkopuuteri on täysi kymppi sävyltään, sillä se ei ole liian tumma meille vaaleahipiäisille skandeille. Pakkaus on myös ihan äärettömän tyylikäs. Plussaa saa myös iso peili. Aurinkopuuteri myös tuoksuu miedosti kookokselle, joka on kiva lisä tuotteeseen. Beccan kuultovoidetta levitän poskipään korkeimpaan kohtaan tuomaan kauniisti valoa kasvoille. Tuotteen kuulto ei ole liian voimakas, vaan se näyttää luonnolliselta kasvoilla korostaen kauniisti kasvojen ruskettunutta ihoa.

Kuukauden paras ihonhoitotuote on ihmeaineeksi ristimäni Sunday Rileyn Luna sleeping night oil. Sain tästä yö-öljystä pienen testerin Sephora Favorites lahjapakkauksen ostettuani. Suosittelen muuten Sephorasta etsimään juuri noita Sephora Favorites pakkauksia, sillä niiden avulla pääset tutustumaan moneen uuteen kosmetiikka- ja meikkituotteeseen yhdellä kerralla. Mutta takaisin tähän ihmieaineeseen. Tämä hoitoöljy on tehnyt ihmeitä iholleni, se silminnähden pehmentää ja silottaa kasvojeni ihoa. Vaikka öljy on syvän sinisen väristä, se muuttuu värittömäksi levityksen yhteydessä. Öljy ei myöskään tuki ihohuokosia, vaan ihmeellisesti tekee siitä kimmoisamman ja sileämmän näköisen. Olen aivan ihastunut tähän. Tuote ei ole ihan halpaa, mutta panostan sellaisiin ihonhoitotuotteisiin mielelläni, jotka koen tekevän hyvää iholleni. Luna sleeping night oil voi ostaa Sephorasta tai Net a Porterista. Vaikka pullo on pieni ja kallis, öljy riittää hyvin pitkälle, sillä sitä ei tarvitse käyttää kuin muutama tippa kerralla.

Kuukauden hauskin tapa tavata kavereita on järjestää kesäjuhlat oman pihan puutarhaan ja kutsua kaikki paikalle. Teemana kesäjuhlissamme oli tänä vuonna Woodstock ja teeman henkeä mukaillen loimme oman Woodstock festarin vanhojen omenapuiden varjoon. Teimme isosta vanerilevystä hippibussin valokuvausrekvisiitaksi, virittelimme harsomaisen teltan omenapuiden alle ja pyysimme kaikkia musikaalisia kavereitamme tuomaan soittimet mukaan festareillemme. Saimme mitä hauskimmat juhlat aikaiseksi, jossa kaikki olivat pukeutuneet teeman mukaisesti ja nautimme kesäistä päivästä yömyöhään saakka.

Kuukauden paras Youtube video on kuuluisan tubettajan Casey Neistatin video Do what you can´t. Törmäsin Caseyn videoihin ensimmäisen kerran, kun Hesarissa uutisoitiin Caseyn viime keväänä tapahtuneesta Helsingin vierailusta. Tässä videossa on mielestäni kaksi hyvin merkittävää sanomaa, joita jäin pohtimaan vielä jälkeen päin. Kuka meille on sanomaan, mitä me voimme ja emme voi tehdä ja kuinka Youtube on tänä päivänä todella vaikuttava media, jonka sisällön tuotantoon jokainen meistä halukkaista voi osallistua sanoi kuka tahansa mitä tahansa. Suomessa Youtuben vaikuttavuuteen on mielestäni vasta muutamien vuosien aikana kunnolla herätty. Mielenkiinnolla seuraan, miten tämä media-alusta lähtee kasvamaan myös suomalaisella sisällöntuotannolla.


Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.


Lue myös nämä

Ei kommentteja

Jätä kommentti