Bosnia-Hertsegovina Kaukokaipuu Norja Ranska Saksa

12 kuukautta – 12 maata | osa 2

12 kuukautta – 12 maata.  Tänä vuonna tuli reissattua enemmän kuin koskaan. Toteutin vanhan haaveen reppureissaamisesta Euroopassa sekä haaveni yhdistää matkustamisen ja etätyöskentelyn Pariisissa. Ensimmäisen osan reissuyhteenvedosta voit lukea täältä.

7. Kroatia – heinäkuu

Ljubljanasta reppureissumme jatkui bussin kyydissä Kroatiaan. Muistan tarranneeni rystyrät valkoisina kiinni penkkiini, kun tuntien ajomatkan jälkeen bussimme aloitti vihdoin laskeutumaan kapeita serpenttiiniteitä pitkin vuorenrinteitä alas kohti Splitin rantakaupunkia. Matkapäivä oli jo tuolloin kääntynyt yön puolelle. Välillä oli pakko ummistaa tiukasti silmänsä kiinni – ei siksi, että uni olisi jo maittanut, vaan siksi, että bussikuskin vauhti jyrkillä, pimeillä vuortenrinteillä oli melkoisen hurjapäistä katseltavaa.

Kroatiassa vierailimme muutamia päiviä niin Splitissä kuin Dubrovnikissa. Splitissä turistit bilettävät ja kittasivat kaljaa, Dubrovnikissa he täyttivät kaikki vanhan kaupungin kapeat kadut tungokseen asti. Turistilaumojen täyttämät kohteet eivät nappaa ja siksi Kroatia jäi jumbosijalle kaikista vuoden aikana näkemistäni maista.

Dubrovnikissa majoituimme muutamaksi yöksi vanhan kaupungin muurien sisäpuolelle, kapean ja jyrkästi ylöspäin nousevan kadun laidalle, jonne suuret turistilaumat eivät portaiden kapuamisen takia tahtomattakaan eksyneet. Yksi ehdottomasti reissuvuoden mieleenpainuvampia hetkiä oli nauttia niin aamiaista kuin myöhäistä iltapalaa paikallisten naapureiden kanssa majapaikkamme ulko-ovelta aukeavan kadun jyrkillä portailla istuen ja katsellen kaukana alhaalla vilisevää turistilaumaa.

8. Bosnia-Hertsegovina – heinäkuu

Jos Kroatia ei erityisesti sykähdyttänyt, oli Bosnia-Hertsegovinalla täysin päinvastainen vaikutus. Maa oli kertakaikkisen mielenkiintoinen niin lähihistoriansa, kulttuurinsa, upeiden maisemien kuin ystävällisten ja vieraanvaraisten paikallistenkin ansiosta. Maa nousi vuonna 2017 vierailemieni maiden listan kärkeen!

Bosnia-Hertsegovinan eteläosassa sijaitseva monivivahteinen Mostar jäi vahvasti mieleeni, sillä Bosnian sodan jättämät jäljet näkyvät pienen vuoristokaupungin katukuvassa todella selkeästi vielä tänä päivä. Mielestäni jokaisen olisi matkoillaan perusturistirysien sijaan hyvä tutustua myös näihin surullisemman tarinan läpikäyneisiin kohteisiin. Tällä tavoin muun muassa television sotauutisoinnit tuovat asioihin aivan erilaista perspektiiviä. Se mikä voi tuntua uutisoinniltaan hyvin kaukaiselta, omaa arkea koskemattomalta asialta, ei sitä todellisuudessa ole.

9. Montenegro – heinäkuu

Bosnia-Hertsegovinasta matkamme jatkui Montenegroon, jonne teimme vaihteeksi matkaa hyppäämällä paikallisen kyyditsemänä yhdessä sveitsiläisen ja japanilaisen reppureissaajan kanssa. Muutaman tunnin automatka oli hauskaa vaihtelua bussin kyydissä körröttelyyn ja aika kului nopeasti vaihtaessamme ajatuksia  eri kulttuurien eroavaisuuksista ja eri maiden tavoista elää arkeaan. Tutustuminen eri kulttuureista tuleviin ihmisiin on matkustamisen parasta antia.

Montenegro oli viimeinen kohdemaa kahden viikon reissullamme ja väsymys alkoi jo painaa ja askel hyytyä. Pysähdyimme muutamaksi päiväksi Kotorin kaupunkiin, joka sijaitsee lahdenpohjukassa korkeiden vuorien ympäröimänä. Keskityimme vain syömään hyvin ja vilvoittelemaan oloamme uimalla kirkasvetisessä Kotorin lahdessa, sillä sää alkoi olla jo tukala, keskipäivän kuumuuden ylittäessä yli 40 asteen.

10. Saksa – syyskuu

Syksyn starttasin käyntiin nauttien Münchenin Oktoberfest-huumasta. Vierailu tässä maailman suurimmassa kansanjuhlassa oli minulle jo kolmas ja edelleen yhtä mieluinen. On niin hauskaa pyöriä Oktoberfest-alueella, josta niiden kuuluisien oluttelttojen lisäksi löytyy myös  iso huvipuisto laitteineen sekä paljon, pieniä paikallisia herkkuja tarjoavia ruokakojuja.

Ihmiset ovat pukeutuneet parhaimpiinsa ja hymy on herkässä. Tänä vuonna halusin tuoda postauksen myötä esille tätä pukuloistoa ja iloista karnevaalitunnelmaa. Oktoberfest ei ole pelkästään olutjuhla vaan se on koko kansan pukujuhla, jossa vauvasta vaariin on pukeuduttu paikallisiin perinneasuihin ja Oktoberfest-alueella vieraillaan koko perheen voimin. Oktoberfestin pukukoodista voit lukea lisää täältä.

11. Ranska – lokakuu

Olen aina haaveillut, että matkustamisen ja työnteon voisi jollain tavalla yhdistää toisiinsa. Eihän läppäri sylissä ajatustyötä tekevän tarvitse aina istua 8-16 konttorilla vain, koska niin on aina tehty. Lokakuussa haaveeni toteutui, kun pystyin lähtemään viikoksi yhdistetylle työ- ja lomamatkalle Pariisiin.

Kaupungin tunnelmassa on jotain äärettömän kiehtovaa ja kutkuttavaa. Se on koreileva, olematta liian pröystäilevä. Pariisin kaduille astuessani haluan ehdottomasti sipaista hieman huulipunaa huuliin ja lisätä väriä poskipäille. Se on kaupunki, jossa laitan kauniin pitsimekon ylleni. Jossa jäädään nauttimaan lasi viiniä lähikahvilan terassille ja katsellaan tyylikkäiden pariisittarien kulkevan ohi. Ja jossa tilataan lasi shampanjaa aamiaisella ihan vain siitä syystä, koska voi.

12. Norja – marraskuu

Juuri kun ajattelin, että tämän vuoden reissut on nyt reissattu, kilahti puhelimeeni tekstiviesti, jossa ystäväni kyseli kiinnostusta lähteä pidennetyksi viikonlopuksi Osloon. Mikä ettei, ajattelin. En ollut koskaan Norjassa käynyt, ja pikkujoulujen vietto Oslossa tuntui oikein hyvältä syyltä klikata lentoliput ostoskoriin.

Joulun tunnelma löytyi keskustan Spikersupan joulumarkkinoilta, joka oli iltaisin todella tunnelmallisesti valaistu.  Siellä nuotion ääressä, pakkasenpuremia sormia lämmitellessä tuli onnellisena kelailtua, että olipahan mitä upein reissuvuosi takana! Oslosta ja Spikersupan joulumarkkinoista voit lukea lisää täältä.


Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.


Lue myös nämä

Ei kommentteja

Jätä kommentti