Jordania

Mystinen Petra by Night

Yksi suurimmista matkailuun liittyvistä haaveistani on aina ollut Petran ikivanha kadonnut kaupunki Jordaniassa. Paikan mystisyys on kiehtonut minua siitä saakka, kun kuvat Petran maailmankuulusta solasta ja sen päästä löytyvästä aarrekammiosta piirtyivät ensi kertaa silmieni eteen tapittaessani lapsena Indiana Jones -elokuvaa kylki kyljessä veljeni kanssa. Tuo elokuvahetki herätti aikanaan pienen tytön ymmärtämään, että maailmasta löytyy mitä ihmeellisempiä ja käsittämättömimpiä paikkoja, joita on välillä vaikea jopa lapsen vilkkaalla mielikuvituksella hahmottaa todeksi.

Petra on niin mykistävän upea paikka, että suosittelen ehdottomasti varaamaan useamman päivän alueen historian tutkimiseen, luonnonmuovaamien solien hämmästelyyn ja punertavien, jylhien vuortenrinteiden taivasteluun. Suosittelen useamman päivän vierailua myös siksi, että Petran pääsee näin näkemään eri vuorokauden aikoina. Aikainen aamu, keskipäivä ja iltamyöhä tuovat kaikki esiin hyvin erilaisen tunnelman ja näyn tästä yhdestä maailman seitsemästä ihmeestä. Paikasta jää jotain todella oleellista kokematta, jos et anna tarpeeksi aikaa Petralle kertoa sen tuhansia vuosia vanhaa tarinaa.

Minun ja Petran yhteinen tarina alkoi taivaltaessani säkkipimeää kivikkoista polkua pitkin, jossa jokaista eteenpäin otettavaa askelta oli tunnusteltava varoen. Muutaman kilometrin pituista, kiemurtelevaa tietä valaisivat heikosti tien varrelle asetellut paperiset kynttilälyhdyt sekä yläpuolella kimmeltävä kirkas tähtikimara. Huomasin askelteni kuljettavan minua loivasti alaspäin vuorten syleilyyn ja pian ihmettelin suu hämmästyksestä auki kapeaa solaa, jonka mahtipontiset, tummanpuhuvat seinämät ottivat vierailijan syleilyynsä. Voisi kuvitella, että yöllä solassa olisi kylmä, mutta päin vastoin, satoja metrejä korkeat, pystysuorat vuorenrinteet hehkuivat päivällä itseensä imemää lämpöä vielä yömyöhälle saakka.

Kynttilälyhtyjen himmeä kajastus värjäsi kiven tummanpunaiseksi ja kirkas, tummansininen tähtitaivas loi näkymälle upean kontrastin. Näky oli niin mystinen, että oli nipistettävä itseään. Olinko todella vihdoin haaveilemallani matkalla Petrassa vai sittenkin jonkin muinaisesta maailmasta kertovan elokuvan lavasteissa? Maisema oli niin epätodellinen ja kokemuksena järisyttävän upea.

Lopulta sola saattoi yön pimeydessä vaeltavat Petran tunnetuimman nähtävyyden luo, jonka edusta oli valaistu sadoin kynttilälyhdyin. Viikottain järjestettävä Petra by Night -tapahtuma oli juuri alkamassa. Meidät ohjattiin istumaan puoliympyrän muotoon aarrekammion eteen, jossa yön varjot ja kynttilöiden lepattava loimu tekivät sen julkisivusta mahdollisesti vieläkin mahtipontisemman. Hyppysiimme kannettiin kuppi makeaa beduiiniteetä, korviin kantautui heleä, iloisesti soiva nokkapilli ja tuhannet kirkkaana tuikkivat tähdet vilkuttivat meille taivaankannella. Kun lapsuudesta saakka on toivonut joskus elävänsä siinä hetkessä, kun näkee aarrekammion omin silmin ensimmäistä kertaa, sitä jää täysin sanattomaksi eikä hetkeen pysty muuta tekemään kuin aistimaan ympäristöään ja odottamaan, että näky iskeytyy täysin tajuntaan.

Mystinen Petran yö oli erinomainen tapa aloittaa tutustuminen yhteen maailman kuvatuimpaan nähtävyyteen. Pilkkopimeässä kamera ei vienyt keskittymistä ympärillä olevista näkymistä toisaalle ja pimeyden heikentämä näkökyky herkisti muut aisti kuuntelemaan, haistamaan ja tuntemaan ympäristön ääniä ja hajuja. Ensikohtaaminen Petran kanssa ylitti kaikki odotukseni.

Petra by Night
Petra by Night on Petrassa järjestettävä spirituaalinen iltatapahtuma, jossa vierailijat pääsevät kulkemaan läpi kynttilöin valaistun solan ja nauttimaan tunnin kestävästä iltaohjelmasta aarrekammion luona.

Petra by Night järjestetään joka viikon maanantaina, keskiviikkona ja torstaina kello 20:30-22:30.

Petra by Night lipun hinta on 17 JD ja on hyvä huomioida, että vierailijalla on oltava myös päivälippu samaan aikaan voimassa. Petra by Night pääsylipun yhteydessä on näytettävä myös päivälippu lipuntarkastajalle, joten pidä molemmat liput aina mukanasi. Petra by Night lippuja ei voi ostaa ennakolta netistä.

Lisätietoa tapahtumasta voit lukea Petran virallisilta sivuilta täältä.

Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.


Lue myös nämä

Ei kommentteja

Jätä kommentti