Browsing Category

Elämä

Elämä

Elokuun parhaat

Siinä se sitten oli. Kesä. Säät eivät tänä vuonna olleet kovin kesäiset, mutta Suomen suvi on mielestäni paljon muuta kuin lämmin sää. Se on mielentila. Ja se iloinen, aurinkoinen olotila on ollut minulla ainakin vahvasti läsnä. Elokuussa oli paljon parhaita paloja. Syyskuun meininkiä odotan kovasti, se on kuukausista ehdottomasti lempparini. Jatka lukemista

Elämä

Heinäkuun parhaat

Kuukauden parhaat sarja on ollut hetken tauolla. Nyt kesälomalla ollessani kerkeää kirjoitella postauksia ihan eri tahtiin kuin arjessa, joten päätin taas pitkästä aikaa listata muutamia hyväksi todettuja juttuja kuluneen kuukauden varrelta. Tässä siis minun heinäkuun parhaat.
Jatka lukemista

Elämä

Nahkatakkinen tyttö

Hempeät pastellisävyt eivät vielä ole ujuttautuneet osaksi minun kevätgarderoobia. Pukeutuminen on tummanpuhuvaa, vaikka ajatukset pyörivät jo tulevassa kesässä ja siihen liittyvissä suunnitelmissa. Nahkatakki on kuitenkin varma keväänmerkki. Sen kun on kerran tarennut heittää niskaansa, ei paluuta talvipukeutumiseen ole.  Jatka lukemista

Elämä

Helmikuun parhaat

Helmikuussa tuli hankittua testiin niin uusia kosmetiikkatuotteita kuin rauhoitellessa matkakuumetta hankkimalla muutamat lentoliput. Helsingin keskustaan aukesi useampi uusi mainitsemisen arvoinen vaatekauppa, joita piti tietysti käydä tutkimassa. Lisäksi vietin vapaa aikaa hyvän kirjan ääressä, joka vei totaallisesti mennessään. Parasta oli kuitenkin  extempore saunailta yhdessä ystävien kanssa. Tässä minun helmikuun parhaat! Mitkä ovat teidän? Mielelläni kuulisin!
Jatka lukemista

Elämä

Kaamoskooma

Niin siinä taisi käydä, että sysipimeä marraskuu nielaisi mennessään. Kaamoskooma – sitä se oli. Tai siltä se viimeiset viikot on näyttänyt täältä blogin puolelta katsottuna, jossa ei ole minkäänlaista liikehdintää hetkeen ollut havaittavissa. Jatka lukemista

Elämä

Lokakuun parhaat

Heippa taas! Lokakuu on tältä vuodelta taputeltu, samoin Halloween, joka tuntuu joka vuosi tulevan vähän puun takaa yllättäen. Aina Halloweenin aikana hieman harmittaa, ettei tullut taaskaan pidettyä mitään pukujuhlia juhlan kunniaksi, mutta aina on uusi mahdollisuus ensi vuonna. Olette varmaan huomanneet, että kuukauden parhaat sarja on ollut hetken aikaan tauolla. Mutta nyt täällä taas, lokakuun parhaat palat! Niin kuin aina ennenkin, kuukauden parhaissa kerron teille ihan random juttuja, jotka ovat olleet jollain tavalla piristäviä asioita menneen kuukauden aikana. Kertokaahan kommettiboksissa, mitkä ovat olleet teidän kuukauden parhaita! Jatka lukemista

Elämä

Syyslauantai Suomenlinnassa

Minulla oli lauantaina aikainen herätys. Herättyäni tein itselleni eväät ja pakkasin reppuuni voileipien ja termospullon lisäksi järjestelmäkameran ja objektit. Vielä kuppi tujua kahvia naamaan, että silmät saadaan auki – ja ei kun kauppatorille tapaamaan muita kurssikavereita! Jatka lukemista