Iso-Britannia

Nahkatakkinen tyttö

Hempeät pastellisävyt eivät vielä ole ujuttautuneet osaksi minun kevätgarderoobia. Pukeutuminen on tummanpuhuvaa, vaikka ajatukset pyörivät jo tulevassa kesässä ja siihen liittyvissä suunnitelmissa. Nahkatakki on kuitenkin varma keväänmerkki. Sen kun on kerran tarennut heittää niskaansa, ei paluuta talvipukeutumiseen ole. 

Lontoon reissulta en ostanut Charlotte Tilbury meikkien lisäksi muuta kuin tämän ihanan pehmeän bikermallisen nahkatakin. Muodin pääkaupungissa ostosmahdollisuudet ovat niin valtavat, että kaupoissa pyöriessä voisi viettää päiviä hypistellen olemassa olevaa tarjontaa. Kauppoja kiertelemällä ei saa kuitenkaan tuntumaa kohteesta itsestään, joten olen pyrkinyt jättämään shoppailut reissuilla mahdollisimman vähäiseksi. Ulkomailla ollessa strategiakseni ovat muodostuneet nopeat täsmäiskut. Listaan jo Suomen päässä ne asiat, jotka haluan hankkia, tarkistan mistä niitä voi paikan päällä ostaa ja pyörähdän kauppaan sisään ja sieltä ulos viidessä minuutissa ostoskassi kourassa. Mies kiittää, eikä matkalaukkukaan täyty heräteostoksista.

Olen kaivannut vanhan hajonneen tilalle jo muutaman vuoden kivaa bikermallista mustaa nahkatakkia ja sellaisen vihdoin löysin AllSaintsin liikkeestä Regrent Streetiltä. Tiesin jo entuudestaan, että kyseisen merkin mallistosta löytyy paljon kauniita nahkatakkeja ja muutenkin merkin tyyli miellyttää kovasti silmääni. Kivannäköinen lyhytmallinen takki löytyikin huomattavan nopeasti ja kaupat syntyivät hetkessä. Täsmäisku toteutettu onnistuneesti.

Lontoossa oli jo ihanan lämmin kevät ja takki pääsi siellä heti käyttöön. Onneksi myös Suomessa ilmat ovat jo sen verran keväiset, että viileämpinä päivinäkin takki on mennyt hyvin paksumman neuleen kanssa. Takki on niin ihana, että se on ihan liimaantunut kiinni minuun. Paritan takin vähän kaiken kanssa, sillä se tuo asuun sopivasti särmää. Näissä kuvissa olen pukenut sen mustan kotelomekon pariksi, joka sekin on yksi lemppareistani. Hiukkasen liian tummanpuhuvaa näin kevään korville, mutta ah niin helppoa, mukavaa ja rentoa. Näen jo, kuinka paritan takkini kesällä hempeän, vaalean pitsimekon kanssa, siitä tulee varmasti kivaa kontrastia asuun.


En itse asiassa tiennyt, että nahkatakki kannattaisi ostaa aina hieman naftina. Näin myyjä kaupassa minua ohjeisti. Nahka kun tuppaa venymään käytössä. Nyt vasta ymmärsin, miksi useita vuosia sitten ostamani nahkatakki ei enää miellytä minua. Ostin sen aikanaan juuri oikean kokoisena ja käytössä se on venynyt niin, että se ei enää istu päälleni kauniisti.

Kävin muutama päivä sitten ihastelemassa Suomen yhden tunnetuimman katutaiteilijan, Jussi Koistisen (Jussi TwoSeven), graffititaidetta eräässä Leppävaaran alikulkutunnellissa. Upeat graffitityöt olivat näyttävä tausta näille mustanpuhuville kuville. Taiteilija on kuuluisa juuri näistä eläinten päitä esittävistä töistään. On todella mukavaa huomata, että täällä pääkaupunkiseudulla niin suuret muraalit kuin hieman pienemmät graffitityöt ovat ottaneet enemmän sijaa kaupunkinäkymässä.

Nahkatakki AllSaints
Kotelomekko Tiger of Sweden
Kengät Adidas SuperStar
Kaulakoru Tiffany Keys


Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.


Lue myös nämä

Ei kommentteja

Jätä kommentti