Intia

New Delhi – Ensikosketus Intiaan

”First time in India?”
”Yes.”
”Welcome!” maahantulovirkailija toivotti tervetulleeksi intialaisella aksentillaan, iski leiman voimalla passiini maahantulon kunniaksi ja huiteli kädellään minulle merkiksi siirtymään jonossa eteenpäin.

Olin astunut ensimmäistä kertaa Intian maaperälle, maahan, jossa vierailua olin pitkään odottanut, jännittänyt, jopa hieman pelännyt. Olin pyrkinyt valmistautumaan parhaani mukaan tulevaan kulttuurishokkiin lukemalla Intiasta kertovia kirjoja ja katsomalla dokumentteja sekä kyselemällä muiden kokemuksia maasta. Ja vaikka kuinka yritin valmistautua, tiesin jo ennalta, että mikään määrä ennakkovalmistelua ei olisi tarpeeksi, kun ensimmäisen kerran astuisin terminaalin ovista ulos Intiaan.

Lentokentän ulkopuolella oli heti vastassa pienimuotoinen kaaos. Ei mennyt kuin hetki ja perässäni seurasi neljä taksikuskia tarjoamassa kyytiä majapaikkaamme, välillä röyhkeästi estäen tieni eteenpäin. Saimme onneksemme nopeasti hoidettua kyydin Mega-taksiyhtiön tiskillä ja pääsimme aloittamaan matkanteon kohti majapaikkaamme.

Jo ensimmäiset minuutit New Delhin liikenteessä olivat ensikertalaiselle melkoinen kokemus. Neljäkastaisella tiellä ajoivat sulassa sovussa rinnakkain, limittäin ja välillä myös poikittain yhtäaikaisesti kuusi erilaisista kulkuneuvoista koostuvaa letkaa. Lähimmät autot, mopot, riksat, tuktukit ja 1900-luvun alusta muistuttavat kärryt puisine kärrynpyörineen viistivät menopeliämme vain senttien päästä.

Torvet soivat taukoamatta ja mekkala oli sen mukainen. ”Täältä tullaan” erinäiset menopelit tööttäilivät toisilleen, vaikka ei sillä mielestäni ollut mitään merkitystä. Kun kaikki tööttäilivät joka suunnasta yhtä aikaa, miten kukaan ottaa selvää kuka tosi asiassa tööttää kenellekin? Tätä mietin hetken, ennen kuin keskellä moottoritietä tyytyväisinä köllöttävät pyhät lehmät kiinnittivät huomioni toisaalle.

Auton puolittain auki olevista ikkunoista leijui sisään savun ja pakokaasun tunkkainen haju. Radiosta soi Bollywood-musiikki ja peruutuspeilistä roikkui Šiva-jumalkuvaa esittävä riipus. Auto pysähtyy, kiihdyttää, pysähtyy. Torvet soivat. Rähjäinen, alle kouluikäinen lapsi koputtaa Rolfin puoleista ikkunaa pyytääkseen rahaa.

Ihmisiä on pitkin tienpientareita. Elämä on tienpientareilla. Kadunvarret ovat täynnä ruokakojuja, autokorjaamoita, rähjäisiä asuinsijoja, hedelmäkärryjä, kengänkiillottajia, parturintuoleja, jätteidenlajittelupisteitä, kaikkea sitä, mistä länsimaissa kaupungit koostuvat hallitusti, ovat sijoittuneet Intiassa jalkakäytäville, bussipysäkeille, tienvarsille. Kaiken tämän seassa valtelevat kulkukoirat, rattaita vetävät nälkiintyneet hevoset, jalattomat ihmiset, kodittomat, siisteihin vaatteisiin pukeutuneet koulutytöt ja -pojat ja moottoriteillä autojen välissä puikkelehtivat miehet myymässä kirjoja, rättejä ja pölyhuiskuja.

Huomasin vasta taksimatkamme loppupuolella liikenteen olevan vasemmanpuoleista, juuri kun taksimme oli jo kaartamassa majapaikkamme oven eteen. ”4800 indian rupies (60 euroa) ” taksikuskimme pokkana kertoi matkamme lopulliseksi hinnaksi. ”It is much more than we pay anywhere in the world for a 40 minutes drive.” vastasin takaisin. ”We are not paying even close to that amount for sure”. Aikamme kinattuamme, pääsimme lopputulokseen (siltikin ylihintaiseen sellaiseen) kuljetuksestamme ja pääsimme vetämään henkeä hotellihuoneeseemme.

”Että sellainen Intia”, Rolf summasi. ”Jep, aikamoinen ensikosketus”, vastasin. Ensimmäisessä erässä Intia voitti meidät 1-0. Meillä ensikertalaisilla oli vielä paljon opittavaa, miten meitä ei vedätettäisi ja kuinka ylipäätänsä päällekäyvältä tuntuva Intia olisi kesytettävissä.

Kaikki postauksen kuvat on otettu Jaipurista. Reissumme ensimmäinen kaupunki, jossa uskalsin ottaa kamerani turvallisin mielin esiin ilman, että se aiheutti ylimääräistä kiinnostusta muissa kanssaihmisissä. Kaikki tämän postauksen kuvissa esiintyvät henkilöt ovat suostuneet kuvattavaksi ja jokaiselle heistä on maksettu rahallinen korvaus kuvattavana olemisesta.


Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa.


Lue myös nämä

2 Kommenteja

  • Reply
    Kirsi
    helmikuu 28, 2019 at 16:34

    Hienoja kuvia. Ja hyvin kerrottu tarina!

    • Reply
      Anna
      helmikuu 28, 2019 at 17:55

      Kiitos Kirsi 🙂

    Jätä kommentti