Arkisto kuukausittain

maaliskuu 2019

Intia

Goa – lepolomaa reissuelämästä

Meille kävi heti ensi hetkestä selväksi, että Goa on aivan eri maailma Pohjois-Intiaan verrattuna. Se on siistimpi, turistiystävällisempi, turvallisempi ja niin tavattoman kaunis. Kaikesta tästä huolimatta, emme päässeet jyvälle siitä, mistä Goan saama suuri hehkutus oli peräisin. Meille Goa oli ennen kaikkea lepolomaa reissuelämästä. Päivät täyttyivät rannalla samoilusta, pingiksen pelaamisesta ja kävelylenkeistä pienen kylämme ympärillä. Vaikka kipuilimme rauhallisemman reissutahdin kanssa, Goa oli juuri sitä me siinä hetkessä eniten tarvitsimme. Hetken hengähdys reissuelämästä. Jatka lukemista

Maailmanympäri

10+1 kysymystä: Ensimmäinen kuukausi reissun päällä

Aika on tuntunut menevän niin kovaa vauhtia eteenpäin, että ensimmäinen kuukausi reissun päällä on tuntunut yhdeltä silmänräpäykseltä. Ensimmäisen viikon ihmettelimme Miamissa, miten ihmeessä me yhtäkkiä olimmekin unelmiemme matkalla. Toinen viikko vierähti häähumun keskellä Gainesvillessä, Pohjois-Floridassa, jonka jälkeen lensimme Lontoon kautta New Delhiin. Delhissä ensimmäiset päivät menivät aikaerorasituksesta toipumiseen ja reissun neljännellä viikolla lähdimme kiertämään Intian kuuluisaa kultaista kolmiota (Delhi-Agra-Jaipur). Adalmina´s Adventures matkablogista inspiroituneena, pyrin tekemään kuukausittain 10+1 kysymyksen tiivistelmän jokaisesta menneestä matkakuukaudestamme.

Jatka lukemista

Intia

Pääsin kokemaan, minkälaista on intialainen sairaalaelämä

Sattuuko kenellekkään muulle usein samalla tavalla kuin minulle? Toivot jotain suureen ääneen ja asiat menevätkin juuri niin kuin olit ääneen toivonut. Tosin asia toteutuu hieman ei muodossa, kun olit itse mielessäsi ajatellut, mutta kirjaimellisesti juuri niin kuin olit ääneen toiveesi ilmaissut.

Ensimmäinen kuukausi reissun päällä oli ollut meille hektinen. Olimme olleet viikon Miamissa, toisen Gainesvillessä, matkustaneet muutaman päivän verran Floridasta Lontoon kautta aina Intiaan saakka ja lähteneet lähes samalta istumalta kiertämään Intian kultaista kolmiota (Delhi-Agra-Jaipur). Seuraavana oli vuorossa kolme viikkoa Goalla, jossa meillä oli tarkoitus vain levätä ja kerätä voimia ennen reissun jatkumista Nepaliin. Matkalla Delhin lentokentälle totesin Rolfille muutamaankin eri otteeseen, etten halua tehdä seuraavina viikkoina mitään muuta kuin maata paikoillani ja levätä. Ja no, mitä tapahtui. Ääneensanottu toive toteutui kirjaimellisesti. Pääsin kokemaan, minkälaista on intialainen sairaalaelämä.  Jatka lukemista